Ruuhkaa ja hälyä: kokeilemme lisää hiljaisia tunteja

Viime vuosina avantouimisen ja -saunomisen suosio on räjähtänyt käsiin. Ruuhkat ovat yleisiä kaikilla avantosaunoilla. Asiasta on mediassakin kirjoitettu. Yhteistä on myös se, että ruuhkat aiheuttavat hälinää, ja kuumentavat tunteita.

Saamme palautteita saunojilta jotka kokevat että saunalla on tulokkaita joista lähtee liikaa ääntä. Saamme myös palautteita saunojilta jotka ovat saaneet kuulla huutelua ja tiuskimista toisilta saunojilta. Tampereen Talviuimarit haluaa olla jokaisen avantouinnista ja -saunomisesta innostuneen henkilön asialla, ja toivomme saunojilta nyt malttia tilanteen rauhoittamiseksi. 

Olemme yrittäneet vastata kävijämäärien lisäämään hälyyn mm. asettamalla ns. “hiljaisen tunnin”, eli aina kun sauna aukeaa klo 12, ensimmäinen tunti on hiljainen, löylyhuoneessa ei puhuta laisinkaan. Nyt päätimme tehdä tämän lisäksi kokeilun: sunnuntaista 26.10 alkaen myös sunnuntaisin ja keskiviikkoisin 19 – 21 on hiljaiset tunnit löylyhuoneessa. Koska kyseessä on pahin ruuhka-aika, toivomme pitkämielisyyttä kokeiluun. Talviuimareiden nettisivulla on myös lomake jolla voi kertoa kokemuksistaan hiljaisten iltatuntien kokeilusta. Täytä toki lomake, vastaukset ovat arvokkaita.

Ruuhka ja sen aiheuttama häly sijoittuu muutamalle tunnille illassa, ja esim pari kolme ensimmäistä tuntia saunan auettua eivät ole mitenkään ruuhkaisia tai hälyisiä. Voimme myös suositella kokeilemaan näitä aikoja. Saunalla on useassa paikassa kylttejä joissa muistutetaan saunarauhan tärkeydestä, ja pyydetään jättämään äänekäs toiminta löylyhuoneen ulkopuolelle. Lauteilla huutelu tai yksittäisten ihmisten sättiminen ruuhka-ajan hälinästä ei tee kenenkään saunakokemuksesta miellyttävää. 

Parhaillaan selvitämme myös mahdollisuutta saada Kaupinojalle toinen, pienempi sauna – esim konttisauna tai jurttasauna – joka sitten voisi olla hiljaiselle saunomiselle omistettu, kuten esim Rauhaniemen “Saunatemppeli”. 

Pyydämme saunojilta malttia, ja kaikkia saunojia noudattamaan normaaleja hyviä käytöstapoja julkisessa tilassa. Me kaikki tulemme saunaan rentoutumaan ja hakemaan hyvää oloa, annetaan siis toisillekin siihen mahdollisuus.

Tampereen Talviuimarit ry hallitus

Hiljainen iltasauna -kokeilun palautelomake

Hiljainen iltasauna -kokeilun palautelomake

Nimi(Pakollinen)