Lopultakin päästiin kisaamaan tutuissa tunnelmissa Kaupinojalla. Vähän jännitettiin kun ilmat alkoivat lämmetä ja jäät ohentua, mutta Nässy ja avanto pitivät pintansa. (Tulokset netissä ja artikkelin lopussa.)
Pirkanmaan 27. Talvitapahtumaan osallistui kaikkiaan 67 talviuimaria. 44 uimaria kilpasarjoissa, 6 Norppaa (25m ilman ajanottoa) ja 17 Kuuttia (kasto). Ihanaa oli nähdä monta vanhaa tuttua uimaria talviuintiseuroista eri puolilta Suomea – Ice Swimming Team Louho, Kangasalan Uintiseura, Kuusijärven Jääkarhut, Lakeuden Talviuimarit, Lempäälä, Meriuimarit, Mämmilän Norpat, Mäntsälän Retki, Saaronniemen Saukot, Turun Avantouimarit. Ja upeaa että innokkaita uusia nuoria talviuimareita oli myös mukana. 11-vuotias Jeemi Loimaan Talviuimareista ja 13-vuotias Veeti Pohjamudan Mutustelijoista olivat jopa niin halukkaita uimaan myös viestissä, että kasattiin sitten varta vasten tosi nuori viestijoukkue Tampere ja pojat, jossa uivat myös Tampereen Talviuimareiden 14-vuotias Aliisa Saanilahti ja äitinsä Sanna Saanilahti. Hopeaa tuli!
Viestijoukkueita saatiin kivasti kaksi joka sarjaan, eli osallistujien yhteenlaskettu ikä yli 240v, 200 – 239v ja alle 200v. 240+ sarjan voitti Saaronniemen Saukot, toisena Tampereen Talviuimarit. 200 – 239 sarjan voitti Turun Avantouimarit ja toisena Mäntsälän Retki, ja alle 200 sarjan voitti Tampereen Talviuimarit ja toisena siis Tampere ja pojat.
Kisojen nuorin osallistuja oli 6-vuotias Kasper Kuutti-sarjassa, ja vanhimmat uivat kilpaa yli 80-vuotiaiden sarjoissa. Päivän paras aika oli Tampereen Talviuimarien Mika Pöyhölän 19.11 M60-sarjassa, naisten paras Turun Avantouimarien Sanna Kesäniemen N50-sarjassa 25,45.
Tampere voitti Turku – Tampere -viestin tällä kertaa. Tampereen joukkueessa uivat Minna Luomakortes-Klutas, Keijo Nurmi, Irma Kuusirati ja Andrea Corsini; Turun joukkueessa Tuula Karlsson, Sanna Kesäniemi, Pekka Pasanen ja Rasmus Blomqvist. Turkulaisille ojennettiin laatikolliset mustaa makkaraa (sekä Saaroniemen Saukoille että Turun Avantouimareille) – ja jotain kuplivaa olivat tuoneet tullessaan… Otetaan ensi vuonna uusiksi, tervetuloa turkulaiset!
Tuvassa syötiin Tiinan ihanaa kanakeittoa ja pihalla Hannu paistoi makkaroita. Arvat tekivät kauppansa ja hauskoja ja hyödyllisiä voittoja otettiin hyvillä mielin vastaan. Anne hoiti tulospalvelua, Riikka toimi kuuluttajana ja Paavo ja kaverit hoitivat totutusti lähtöjä ja ajanottoa. Ei näistäkään kisoista mitään olisi tullut ilman isoa talkooporukkaa joka huolehtii ilmoittautumiset ja syötävät ja keittiön ja tiedotukset ja palkinnot ja arpajaisvoitot ja muistaa ostaa niittejä ja printtipaperia tulostaulua varten ja siivoaa tuvan lopuksi. Suurkiitokset! Ja kuvista kiitos Anne Oksanen!




Pirkanmaan Talviuintitapahtuma 21.3.2026 Tulokset
25m Rintauinti poiju kiertäen ajanotolla sarjoittain
N80+
1. 51.55 Tytti Uljala Kuusijärven Jääkarhut
M80+
1. 32.90 Matti Julkunen Kuusijärven Jääkarhut
2. 34.03 Esko Partinen Tampereen Talviuimarit
N70
1. 28.95 Pirjo Lehtonen Kuusijärven Jääkarhut
2. 31.03 Tuula Karlsson Saaronniemen Saukot
3. 39.08 Ann-Mari Lindgren Saaronniemen Saukot
4. 46.18 Eeva Himmanen Turun Avantouimarit
M70
1. 29.07 Reijo Lehtonen Kuusijärven Jääkarhut
2. 39.19 Risto Härmävaara Turun Avantouimarit
N60
1. 25.50 Mervi Valta Meriuimarit
2. 28.09 Irma Kuusirati Tampereen Talviuimarit
3. 28.39 Hannele Lilja Kuusijärven Jääkarhu
4. 30.43 Anne Välinoro Tampereen Talviuimarit
5. 30.43 San Törnroth Turun Avantouimarit
6. 36.04 Ira Aaltonen Mäntsälän Retki
7. 41.71 Raija Pennanen Tampereen Talviuimarit
M60
1. 19.11 Mika Pöyhölä Tampereen Talviuimarit
2. 25.54 Keijo Nurmi Kangasalan Uintiseura
3. 25.83 Petri Norri Saaronniemen Saukot
4. 30.13 Jukka Mäntylä Saaronniemen Saukot
5. 34.80 Pekka Pasanen Saaronniemen Saukot
N50
1. 25.45 Sanna Kesäniemi Turun Avantouimarit
2. 26.61 Minna Luomakortes-Klutas Lakeuden Talviuimarit
3. 27.93 Tiina Sainio Mäntsälän Retki
4. 31.49 Titta Orpana Lempäälä
M50
1. 23.04 Alessandro Foi Tampereen Talviuimarit
2. 25.10 Mikko Kovanen Mäntsälän Retki
3. 25.74 Arto Jassu Tampereen Talviuimarit
4. 27.72 Jari Kesäniemi Turun Avantouimarit
5. 28.82 Matti Kaskinen Saaronniemen Saukot
6. 30.98 Marko Auvinen Mäntsälän Retki
N40
1. 25.66 Sanna Saanilahti Tampereen Talviuimarit
M40
1. 20.49 Rasmus Blomqvist Turun Avantouimarit
2. 23.82 Zhongwei Xu Tamperen Talviuimarit
3. 25.74 Paavo Ratia Mäntsälän Retki
4. 30.67 Sampo Laakkonen Turun Avantouimarit
N30
1. 28.67 Mette Hämäläinen Kangasalan Uintiseura
2. 29.25 Anni Aalto Tampereen Talviuimarit
M30
1. 20.68 Andrea Corsini Tampereen Talviuimarit
2. 21.71 Jaakko Luotonen Tampereen Talviuimarit
N20
1. 26.60 Anna Klutas Tampereen Talviuimarit
M20
1. 25.54 Joel Nieminen Mämmilän Norpat
2. 27.60 Ville Heinonen Louho Ice Swimming Team
3. 30.17 Martti Grönholm Louho Ice Swimming Team
N alle 15
1. 25.88 Alisa Saanilahti Tampereen Talviuimarit
2. 29.41 Emma Saanilahti Tampereen Talviuimarit
M alle 15
1. 27.46 Veeti Valu Pohjamudan mutustelijat
2. 33.90 Jeemi Jokinen Loimaan Talviuimarit
Viestit 4 x 25m poiju kiertäen
240+ v
- 2.01,09 Saaronniemen Saukot Tuula Karlsson, Matti Kaskinen, Petri Norri, Pekka Pasanen
2. 2.05,02 Tampereen Talviuimarit Anni Aalto, Esko Partinen, Anne Välinoro, Arto Jassu
200-239 v
- 1.47,28 Turun Avantouimarit San Törnroth, Jari Kesäniemi, Sanna Kesäniemi, Rasmus Blomqvist
2. 1.51,52 Mäntsälän Retki Tiina Sainio, Mikko Kovanen, Marko Auvinen, Paavo Ratia
alle 200 v
- 1.36,01 Tampereen Talviuimarit Alessandro Foi, Anna Klutas, Zhongwei Xu, Andrea Corsini
2. 1.52,77 Tampere ja pojat Veeti Valu, Jeemi Jokinen, Sanna Saanalahti, Alisa Saanilahti
Norpat
Anne Oksanen Tampereen Talviuimarit
Jenna Kaakko Tampere
Laura Läspä Tampere
Leena Koskinen Mämmilän Norpat ry
Markku Oksanen Tampereen Talviuimarit
Minna Viinamäki Team Villa Vaahtera
Kuutit
Asko Malinen Saaronniemen Saukot
Irma Metsä Kuusijärven Jääkarhut
Jari Hietikko Saaronniemen Saukot
Jouni Koskinen Kuusijärven Jääkarhut
Jukka Virta Tampereen Talviuimarit
Jussi Metsä Kuusijärven Jääkarhut
Jussi Mäntynen Saaronniemen Saukot
Kalevi Lehtinen Saaronniemen Saukot
Kasper Virta Tampereen Talviuimarit
Kristiina Lehtinen Saaronniemen Saukot
Merja Jalonen Saaronniemen Saukot
Tellervo Kuosmanen Saaronniemen Saukot
Urpo Ratia Mäntsälän Retki
Reima Pohjavaara Kuusijärven Jääkarhut
Jere Teräntö Saaronniemen Saukot
Anne Nikulainen Tampereen Talviuimarit
Markku Heikkilä Tampereen Talviuimarit























