Ruuhkaa ja melua kyselyn tuloksia

Talviuinnin ja avantosaunomisen kasvanut suosio on tuonut ennennäkemättömät määrät kävijöitä kaikille tamperelaisille avantosaunoille, näin myös Kaupinojan saunalla.

Tampereen Talviuimarit toivottaa tervetulleeksi jokaisen uuden talviuimarin tämän ainutlaatuisen hyvää oloa tuovan ja terveyttä edistävän harrastuksen pariin. Kasvaneet kävijämäärät ja ruuhkat ovat kuitenkin tuoneet myös ruuhkaa ja ruuhka tuo melua ja hälyä. Koska avantosauna on monelle tärkeä keino irrottautua stressaavasta arjesta ja sen hälystä, kysymys saunarauhasta on kirvoittanut viime aikoina kärkeäviäkin näkemyksiä.

Tampereen Talviuimarit on pyrkinyt edistämään saunarauhaa siitä muistuttavin tauluin saunalla ja nettisivuillaan. Viikonlopun ensimmäiset tunnit 12 – 13 on nimetty “hiljaisiksi tunneiksi”. Lämmittäjien kanssa on sovittu että he pyrkivät muistuttamaan saunarauhan tärkeydestä kävijäryhmille. Lokakuussa 2024 teimme myös kyselyn siitä miten ruuhka ja melu on vaikuttanut kävijöiden saunakokemukseen.

Saimme kaikkiaan 242 vastausta. Vastaajat jakaantuivat hyvin taustatekijöiden pohjalta, edustaen siis erilaisia kävijäryhmiä: ikä, sukupuoli, onko käynyt kauan vai juuri aloittanut. Vain kolmasosa oli Talviuimarit ry:n jäsen. 36% kävi kerran viikossa, 31% useammin ja 33% harvemmin. Kun kysyimme koetusta ruuhkasta ja siitä miten se saunakokemukseen on vaikuttanut, saatiin seuraavat selkeät tulokset:

Ruuhkaa on – useamman mielestä jonkun verran ja joskus kuin usein ja paljon. Mutta ennen kaikkea suurin osa kävijöistä on sitä mieltä että ruuhka ei merkittävästi pilaa heidän saunakokemustaan. Tämä ei tarkoita sitä että emme pyrkisi vähentämään ruuhkaa tai edelleen toivoisi että Kaupinojan saunan kävijät muistavat yrittää ylläpitää saunarauhaa, joka takaa kaikille miellyttävän ja stressittömän avantosaunakäynnin. On kuitenkin syytä muistaa, että Kaupinojan sauna on julkinen avantosauna, avoin kaikille kävijöille, eikä siellä voi saunoa samanlaisessa hiljaisuudessa kuin kotisaunassa. 

Ruuhkien suurin ongelma on “kovaääniset porukat” – mutta myös on koettu häiriönä omatoimiset “saunapoliisit” jotka valittavat muiden saunojien käytöksestä kovaan ääneen. Toivomme siis että kaikki kävijät muistavat sen saunarauhan – ja ongelmia kohdatessaan kääntyvät lämmittäjien puoleen tai laittavat palautetta esim nettisivujen lomakkeella. Kävijät sanovat käyvänsä Kaupinojalla koska siellä on parhaat löylyt, puulämmitys, kerta kaikkiaan paras ja tilavin sauna – ja muutenkin siistit ja toimivat tilat, hyvä kulku avantoon ja kaiken kaikkiaan paras tunnelma. Pidetään siis kaikki yllä sitä tunnelmaa!

Kysyimme myös ehdotuksia mitä ruuhkan ja melun hillitsemiseksi voisi tehdä. Saunarauhakylttejä kiitettiin, samoin hiljaisia tunteja. Hiljaisia tunteja ehdotettiin myös lisää – mutta toistaiseksi ajattelemme, että hiljaiset tunnit ovat tehokkaampia jos niitä on vain muutama ja selkeänä ajankohtana. Moni myös ehdotti saunan aukiolon pidentämistä. Mietinnän jälkeen päätimmekin pidentää saunan aukioloa iltaisin puolella tunnilla, eli sauna on nyt joka ilta auki klo 21.15 asti. Tämä on jo saanut runsaasti positiivista palautetta, ja lämmittäjien mukaan myös tasaa hienosti illan kävijöiden määrää niin etteivät kaikki myöhäiset kävijät tule yhtä aikaa. Enempää emme valitettavasti uskalla aukioloa pidentää, saunan kiuas toimii nyt jo äärirajoilla, samoin esim. lämpimän veden riittäminen.

Yhteen vetäen: Avantosaunominen on sen harrastajille tärkeä keino purkaa stressiä ja ylläpitää terveyttään. Muistetaan siis antaa kaikille kävijöille stressitön saunahetki erityisesti löylyhuoneessa. Jätetään iloinen ja meluinen rupatus saunan vilpolaan tai pihalle. Muistetaan silti myös että Kaupinojan sauna on julkinen avantosauna ja julkinen tila, jossa on pakko tehdä tilaa myös toisten kävijöiden tulemiselle ja menemiselle ja hillitylle puheensorinalle. Saunarauhan syvin olemus on se että itse kukin pyrkii ottamaan huomioon muut kävijät, ja tekemään saunomisesta kaikille miellyttävän ja rentouttavan kokemuksen.