HISTORIA

Kaikki sai alkunsa avantouintiin innostuneesta porukasta vuoden 1960 aikana. Oltiin uitu Pyhäjärvessä joka tuolloin saastui niin että uinti kiellettiin. Näinpä perustettiin 6.3.1960 Tampereen Talviuimarit yhdistys, ja anottiin ja saatiin kaupungilta silloisen Armonkallion uimarannan yhteyteen lämmitetty pukukoppi. Ja vuonna 1966 avantouimareiden aktiivisuus tuotti tulosta, ja kaupunki myönsi rakennettavaksi pukukopin lisäksi myös “parakkisaunan” joka avattiin 17.10 1966. Saunan ylläpito ja lämmitys oli osa yhdistyksen toimintaa ja myös lämmitys tehtiin tehtiin aluksi talkoovoimin vakituisen “uimalavalvojan” ollessa estyneenä. Käyntikertoja kirjattiin 1968 kerrassaan 11 568 kappaletta, jos nyt kaikki muistivat nimensä vihkoon merkitä. Näin jatkettiin vuoteen 1977, ja suosio kasvoi ja sauna alkoi käydä jo ahtaaksi. Historiikin sanoin “Sauna palaa kahteen otteeseen, mutta ei tarpeeksi, se vain korjataan.”

Vuonna 1977 tuli sitten käänne: Kaupin rantaan rakennetaan uusi sauna ja varasto, ja siirretään entiset pukukopit. Edelleen hoituu puiden teko, lämmitys, ja muut huoltotehtävät talkootyönä. 1986 valmistuu Takkatuvan ensimmäinen versio, “Matin tupa”, naisten pukuhuoneen jatkeeksi. Tuvassa hoidetaan yhdistyksen kokoukset ja tilaisuudet, tarjotaan ruoka talkooväelle, ja siellä voivat myös saunan asiakkaat oleskella ja paistaa makkaraa takassa.

Jouluaattona 1985 pidettiin Kaupinojan saunalla ensimmäinen jouluaaton hartaushetki, ja lämmitettiin talkoovoimin joulusauna. Idean isä oli kunniajäseneksi päätynyt Matti Koponen, jonka mukaan se Takkatupakin sitten nimettiin. Jouluaattona 1995 hartauden pitää Seppo Rantanen, joka jatkaa kunnes korona-epidemian aikana hartaus jäi väliin eikä tätä perinnettä enää ole jatkettu – sen sijaan jouluaattoisin on Kaupinojalla edelleen joulusauna, sekä glögi ja pipari tarjolla. Monelle tästä on muodostunut olennainen osa joulunviettoa.

1993 – 1996 rakennetaan uusi komea sauna. Takkatupa on nyt “Sepon tupa”, ja paitsi yhdistyksen kokouksia ja tilaisuuksia, sitä voidaan vuokrata asiakkaille. Puiden teko ja monet muut työt edelleen hoidetaan talkoovoimin, lämmittäjä on ainoa palkkaa nauttiva henkilö. 1998 kirjataan saunakäyntejä 35 500.

Yhdistystoiminta monipuolistuu kun 1989 pidetään Tampereella ensimmäiset kansalliset avantouintikisat. Mutta pitäähän Kaupinojallekin saada omat kisat, ja 1998 järjestetään saunalla ensimmäinen Pirkanmaan Talviuintitapahtuma. Nykyään Kaupinojalla järjestetään vuosittain kahdet kisat – syksyllä Kaupin kuohut ja keväällä Pirkanmaan Talviuintitapahtuma. Tampereen Talviuimarit on myös menestyksellä kisannut mm SM ja MM kisoissa. Kävijämäärät kasvavat ja yhdistyksen rahatilanne tasaantuu ja paranee, ja niinpä 2001 – 2002 hankitaan Pärnusta 3h+k asunto jäsenten lomakäyttöön.

2008 sauna palaa – jälleen kerran. Nyt tuhoutuu löylyhuone, vilpola ja molemmat suihkut vaurioituvat pahoin. Vain Takkatupa jää vaille tulen tai sammutuksen aiheuttamia vaurioita. “Kyllä täällä vielä saunotaan”, vannovat Esko Jalanto, Marinka Mäkelä ja Tapio Kivimäki Aamulehden toimittajalle – ja niin saunotaankin! 25.4.2010 avautuu uusittu sauna sellaisena kuin se nyt tunnemme – valtava löylyhuone jonne mahtuu 60 henkeä lauteille, tuplasti lisää tilaa pukuhuoneisiin ja suihkuihin. Myös varastorakennus on kasvanut, samoin talkootöissä ja saunan ylläpitämisessä käytetyt laitteet ja niiden määrä. Nyt halotaan ja pilkotaan ja kärrätään puita koneilla, avannon pitävät auki isot pumput yötä päivää, järveen pääsee lämmitettyä mattoa ja portaita pitkin. Valtavassa kiukaassa on 800 kg kiviä jotka kuukausittain uusitaan (käsivoimin!), ja saunan pesässä palaa päivittäin 1 – 1,5 mottia puita. Lämmittäjiä on useita ja kaikki palkattuja työntekijöitä. Kävijöitä vuosittain reilut 85 000. Käteinen ei enää käy mutta mobile-pay ja kortti kyllä! 

Silti sauna ja avanto on edelleen se juttu, ja saunominen ja avannossa pulahtaminen toisten siihen hurahtaneiden kanssa parasta maailmassa.

Tarkempaa tietoa historiikista “Ja ensin oli avanto. Tampereen Talviuimarit ry:n 50 toiminnan vuotta.” Toim Tapio Kivimäki, Aaro Louhela, Niilo Mustikkamaa, Marinka Mäkelä, Kirsti Niemelä, Seppo Rantanen. Tampereen Offsetpalvelu 2010.

Valokuvia menneisyydestä